Tämä
on uskomme
* * * * * * * * * * * * * * *
I Jumala
ja hänen ilmoituksensa
- Me uskomme, että on
ainoastaan yksi tosi Jumala (Jes.44:6). Hän on tehnyt itsensä
tunnetuksi kolmiyhteisenä Jumalana, yhtenä Jumalana kolmessa
persoonassa. Tämä tulee esiin Jeesuksen käskyssä
opetuslapsilleen kastaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen" (Matt.28:19). Joka ei rukoile tätä Jumalaa, rukoilee
epäjumalaa, jumalaa jota ei ole. Jeesus sanoi: "Joka ei kunnioita
Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet
lähettänyt" (Joh.5:23).
- Me uskomme, että Jumala on
ilmoittanut itsensä luonnossa. "Taivaat julistavat Jumalan
kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja"
(Ps.19:1). "Sillä hänen näkymätön olemuksensa,
hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun
niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti
nähtävinä" (Room.1:20). Niinpä ei ateisteilla ole
mitään, millä he puolustaisivat itseään. Koska
lain vaatimukset ovat kirjoitetut ihmisten sydämeen, on ihmisten
omassatunnossa myös todistus siitä, että on olemassa
Jumala, jonka edessä he ovat vastuussa (Room.2:15). Luonto ja
omatunto antavat kuitenkin vain osittaisen ilmoituksen Jumalasta.
Tämä osittainen ilmoitus ei voi näyttää
tietä taivaaseen.
- Me uskomme, että Jumala on
antanut meille täyden ilmoituksen itsestään Pojassaan,
Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. "Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan
nähnyt, ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on
hänet ilmoittanut" (Joh.1:18). Jeesuksessa on Jumala ilmoittanut
itsensä Vapahtajana, joka "niin rakasti maailmaa, että
hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka
häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen
elämä" (Joh.3:16).
- Me uskomme, että Jumala on
myös antanut kaikille ihmisille kirjoitetun ilmoituksen
Pyhässä Raamatussa. Hänen ilmoituksensa Raamatussa
käsittää kaksi pääsanomaa, lain ja
evankeliumin. Laki selittää mikä on oikein ja mikä
väärin, ja se uhkaa Jumalan rangaistuksella synnin
tähden. Evankeliumi ilmoittaa Jumalan rakkauden, jonka hän
erityisesti on osoittanut antamalla pelastuksen synnistä Jeesuksen
Kristuksen kautta.
- Me uskomme, että koko
Raamattu keskittyy Kristukseen. Vanhassa testamentissa Jumala lupaa
uudelleen ja uudelleen jumalallisen pelastajan synnistä,
kuolemasta ja helvetistä. Uusi testamentti julistaa, että
tämä luvattu pelastaja on Jeesus Nasaretilainen. Jeesus itse
sanoo Vanhasta testamentista: "Ne juuri (Kirjoitukset) todistavat
minusta" (Joh.5:39).
- Me uskomme, että Jumala
antoi Raamatun kirjoitukset valitsemiensa miesten kautta
käyttäen kieltä, jonka he osasivat ja kirjoitustapaa,
joka heillä oli. Hän käytti Moosesta ja profeettoja
kirjoittamaan Vanhan testamentin heprean kielellä (joitakin osia
aramean kielellä). Uuden testamentin Jumala taas kirjoitutti
evankelistoilla ja apostoleilla kreikan kielellä.
- Me uskomme, että Jumala
Pyhä Henki yliluonnollisella tavalla, jota ihmisen on mahdotonta
tutkia, inspiroi nämä ihmiset kirjoittamaan hänen
Sanansa. "Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
minkä saivat Jumalalta" (2.Piet.1:21). Heidän puhumaansa ei
sanottu "inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen
opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti" (1.Kor.2:13).
Jokaisen ajatuksen, jonka he ilmaisivat ja jokaisen sanan, jota he
käyttivät, he saivat Pyhältä Hengeltä. Paavali
kirjoittaa Timoteukselle: "Jokainen kirjoitus on syntynyt Jumalan
Hengen vaikutuksesta…" (2.Tim.3:16, NIV). Kirkko kutsuu tätä
yliluonnollista tapahtumaa inspiraatioksi, joka tarkoittaa
"sisään puhaltamista". Koska jokainen Raamatun sana on
inspiroitu, kutsumme tätä prosessia myös
sanainspiraatioksi tai jokaisen sanan inspiraatioksi.
- Me uskomme, että Raamattu
on yhtenäinen kokonaisuus, tosi ja virheetön kaikessa
mitä se sanoo, sillä Vapahtaja sanoi: "Raamattu ei voi raueta
tyhjiin" (Joh.10:35). Sen vuoksi Raamattu on erehtymätön
auktoriteetti ja opas kaikessa, mitä me uskomme ja teemme.
- Me uskomme, että Raamattu
on täysin riittävä ja että se selvästi opettaa
ihmisille kaiken, mitä heidän tarvitsee tietää
päästäkseen taivaaseen. Se tekee heidät viisaiksi,
niin että he pelastuvat uskon kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa (2.Tim.3:15), ja se tekee heidät "täydellisiksi,
kaikkiin hyviin tekoihin valmistuneiksi" (2.Tim.3:17). Koska Jumalan
pelastussuunnitelma on täydellisesti ilmoitettu Raamatun
kanonisissa kirjoissa, emme tarvitse emmekä
myöskään odota mitään muuta ilmoitusta
(Hebr.1:1,2). Kirkko on rakennettu apostolien ja profeettojen
opetukselle (Ef.2:20).
- Me uskomme ja hyväksymme
Raamatun sen omilla ehdoilla pitäen historiana sen, minkä se
esittää todellisena historiana ja kuvakielenä sen,
mikä selvästikin sitä on. Uskomme, että Raamattua
on tulkittava Raamatulla siten, että selvien kohtien annetaan
valaista niitä kohtia, joita ei ole helppo
ymmärtää. Uskomme, ettei mikään auktoriteetti,
olkoon se inhimillinen ymmärrys, tiede tai oppineisuus, saa
asettua Raamatun tuomariksi. Luotettavan oppineisuuden ei tule asettua
Raamatun yläpuolelle, vaan uskollisesti selvittää sen
oikeaa merkitystä.
- Me uskomme, että
alkuperäinen Vanhan testamentin heprean teksti ja Uuden
testamentin kreikkalainen teksti ovat inspiroitu Jumalan Sana.
Käännökset hepreasta ja kreikasta, jotka tarkoin
esittävät alkuperäisen tekstin sisällön,
välittävät Jumalan totuuden ihmisille, ja niitä
voidaan oikeutetusti kutsua Jumalan Sanaksi.
- Vaikka alkuperäiset
käsikirjoitukset ovat kadonneet, me uskomme, että Herra on
armollisen varjelunsa kautta huolella säilyttänyt
heprealaiset ja kreikkalaiset tekstit niissä monissa käsin
kirjoitetuissa kopioissa, joita on säilynyt. Vaikka eri
käsikirjoituksissa on pieniä eroja tai "vaihtoehtoisuuksia",
eivät nämä eroavuudet aiheuta minkäänlaisia
opillisia muutoksia.
- Me uskomme, että kolme
yleiskirkollista uskontunnustusta (Apostolinen, Nikaian ja
Athanasioksen), samoin kuin luterilaiset tunnustuskirjat, jotka on
koottu Yksimielisyyden kirjaan vuodelta 1580, ilmaisevat Raamatun
oikean opin. Koska niiden tunnustamat opit on otettu vain Raamatusta,
olemme niihin sidotut uskossamme ja elämässämme.
Tästä syystä on kaiken saarnan ja opetuksen kirkossamme
ja seurakunnissamme oltava näiden tunnustuskirjojen mukaista.
Siksi me hylkäämme kaikki valheopit, jotka niissä
hylätään.
- Me hylkäämme kaiken
jumalanpalveluksen, joka ei kohdistu kolmiyhteiseen Jumalaan sellaisena
kuin hänet on Raamatussa ilmoitettu. Hylkäämme kaikkien
naisellisten nimien ja pronominien käytön Jumalasta siksi,
että Jumala ilmoittaa Raamatussa itsensä Isänä ja
Poikana. Hylkäämme käsityksen, että kaikki uskonnot
johtavat saman Jumalan tykö.
- Me hylkäämme kaikki
ajatukset, jotka perustuvat siihen, että vain osa Raamatusta on
Jumalan Sanaa tai jotka mahdollistavat sen, että Raamatussa on
asiavirheitä myös kun kysymyksessä ovat ns.
ei-uskonnolliset asiat kuten historia tai maantiede.
Hylkäämme samoin kaikki käsitykset, joiden mukaan
Raamattu on pelkästään inhimillinen todistus Jumalan
ilmoituksesta hänen kohdatessaan ihmiskunnan historian aikana, ja
että tämä todistus on siitä syystä altis
inhimillisille vajavaisuuksille.
- Me hylkäämme sellaisen
korostuksen Jeesuksesta Jumalan persoonallisena Sanana (Joh.1:1), joka
vähentää Raamatun asemaa kirjoitettuna Jumalan Sanana
(Room.3:2).
- Me hylkäämme kaikki
yritykset alentaa Yksimielisyyden kirjan tunnustuskirjat
historiallisiksi asiakirjoiksi, joilla ei ole sitovaa tunnustuksellista
merkitystä tämän päivän kirkolle.
Hylkäämme samoin kaikki väitteet, että kirkko on
sidottu vain sellaisiin Raamatun oppeihin, joita erityisesti
käsitellään Tunnustuskirjoissa.
Näin
Raamattu opettaa Jumalasta ja hänen ilmoituksestaan.
Tämän me uskomme, opetamme ja tunnustamme.
Johdanto
| Sisällysluettelo |
II
Luominen, ihminen ja synti
|
|