Jumalanpalvelus
Vaasassa sunn. 13.3.2005
5. paastonajan
sunn. (Judica) – ”Alttiiksi
annettu Kristus”
Saarnan otsake: ”Kristus
rauhamme ja yhdistäjämme”
Saarnateksti:
Ef. 2:12-16
Paavali kirjoitti
Efesolaiskirjeen vankina ollessaan. Silti hän ei valita olojaan, vaan kirjeestä
paistaa ilo, joka kumpuaa siitä rauhasta ja yhteydestä, jonka Kristus on saanut
aikaan kaikille ihmisille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin. Israelin
kansalla on erikoisasema Jumalan valittuna kansana. Jumala erotti israelilaiset
muista kansoista. Hän antoi Israelille erityiset lupaukset ja Hänen sanansa oli
heidän keskellään – niin laki kuin evankeliumikin. Heistä myös luvattu Messias
oli syntyvä. ”Sillä pelastus tulee juutalaisista”[1],
sanoi Jeesuskin samarialaiselle naiselle. Apostolikin muistutti, että
juutalaisena olemisella on tietty etu verrattuna pakanasyntyisiin: ”Mitä
etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin,
kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.”[2]
Kuitenkaan ei ole kahta pelastustietä. On vain yksi tie pelastukseen: Jeesus
Kristus[3],
ja Hänessä ollaan ainoastaan uskon kautta. Vanhan testamentin aikana Jumalan
kansa eli Kirkko oli juutalaisten keskuudessa. Ei kuitenkaan niin etteikö olisi
myös ollut joitain pakanasyntyisiä, jotka uskoivat Israelin Jumalaan ja Hänen
lupaamaansa tulevaan Messiaaseen. Jumalan lupauksen sana on temmannut niin
juutalaisia kuin pakanoitakin oikeaan uskoon niin Vanhan kuin Uudenkin liiton
aikana. Tosin alkuseurakunnan ajoista lähtien on juutalais-pakana -asetelma
ikään kuin kääntynyt päälaelleen. Juutalaiset hylkäsivät Messiaansa,
ristiinnaulitsivat ja paaduttivat itsensä. Ei kuitenkaan täysin, sillä Jumalan
sana todistaa: ”Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne
varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on
osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on
sisälle tullut”[4]. Jumalalla
on siis valittunsa myös luonnollisen Israelin eli lihan mukaan juutalaisena
syntyneiden keskellä. Niin kauan kuin pakanoiden ”täysi luku on sisälle
tullut” tulee myös juutalaisten keskuudesta ihmisiä uskoon! Tämä on se
salaisuus, jonka Paavali tuo julki Roomalaiskirjeessä. Dosentti Erlandsson
kirjoittaa tästä: ”Syy siihen, että Jumala pakanoiden rinnalla säilyttää
juutalaiset erityisenä kansana on se salaisuus, että viimeiseen päivään asti
tästä kansasta on olemassa valittu jäännös.”[5]
Paavali
kirjoitti efesolaisille, että pakanat olivat ennen evankeliumin valoa ”ilman
Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen
liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa” (j. 12). Erityisesti
tämä viittaa aikaan ennen Kristusta, siis Vanhan testamentin aikaan.
Pakanakansat olivat todellakin ilman Kristusta ja ilman Jumalaa.
Epäjumalanpalvelukseen langennut ihmissuku oli kadottanut sen alkuevankeliumin[6]
ihanan sanoman tulevasta Vapahtajasta, joka kyllä on meidän kaikkien yhteisten
esi-isien, Adamin ja Nooan, tiedossa, ja jota he myös opettivat. Mutta kun tämä
valo oli sammutettu, sitä ei voitu palauttaa ilman Jumalan erityistä ilmoitusta
– evankeliumia kun ei koskaan löydetä ihmisviisauden perusteella[7].
Ja Jumalan sana oli Jumalan armopäätöksestä annettu ja ilmoitettu valitulle
kansalle, Israelille. Näin pakanat olivat pimeydessä ja eksyksissä ilman
Jumalan sanaa lupauksesta, vaikkakin jotkut pakanat, kuten Ruut, tarttuivat
pakanasyntyisinäkin Jumalan lupauksen sanaan, joka loisti juutalaisten
keskuudessa ja heidät luettiin uskon kautta Jumalan lapsiksi.
Antiokian
seurakuntaan palattuaan Paavali ja Barnabas ”kertoivat, kuinka Jumala oli
ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria ja kuinka hän oli avannut pakanoille
uskon oven.”[8] Jeesus
Kristus on ovi, niin kuin Hän itse sanoo: ”Minä olen ovi; jos joku minun
kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu”[9].
Samassa Johanneksen evankeliumin luvussa Hän kertoo myös sen, että Hänellä on
lampaita myös juutalaisuskovien joukon ulkopuolella: ”Minulla on myös muita
lampaita,” – Jeesus sanoo – ”jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös
niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi
lauma ja yksi paimen.”[10]
Niin, me olemme näitä ”muita lampaita”, kun asiaa katsotaan Israelin
näkökulmasta. Hehän olivat Jumalan erityisen kaitsennan alaisena Vanhan liiton
aikana. Myös alkuseurakunta koostui aivan alussa juutalaisista. Jeesuksen
ympärillä olleet opetuslapset, apostolit, olivat juutalaisia samoin kuin
Kristuskin. Kuitenkaan Kristus ei ollut ainoastaan juutalaisten Vapahtaja, vaan
myös pakanoiden Pelastaja. Johan tämä käy ilmi siitä, mitä Johannes Kastaja
kuulutti Kristuksen aloittaessaan julkisen toimintansa: ”Katso, Jumalan
Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”[11]
Maailma on jotain enemmän kuin vain Israelin kansa – se on koko ihmissuku.
Kun Paavali oli todennut
pakanoiden luonnollisen tilan surkeuden, hän jatkoi: ”mutta nyt, kun olette
Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet
lähelle Kristuksen veressä” (j. 13). Näin Jumalan rakkaus on tavoittanut
koko maailman, niin pakanat kuin juutalaisetkin: ”Sillä niin on Jumala
maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka
häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”[12]
Mitä tarkoittaa,
että me olemme päässeet lähelle Kristuksen veressä? Ketä tai mitä lähelle?
Kristuksen
veressä on taivas avattu syntisille. Hänen verensähän on pessyt pois
syntivelkamme. Me, jotka olimme karkotetut Jumalan yhteydestä omasta syystämme,
saamme nyt kuulla kutsun tulla Jumalan tykö! Olemme päässeet lähelle Jumalaa
Vapahtajamme veressä. Saarnatekstimme nostaa kuitenkin ensisijaisesti esiin
toisen tosiasian, josta emme niin usein puhu, nimittäin sen, että meillä on
rauha ja yhteys myös horisontaalisella tasolla. ”Sillä hän [Kristus
Jeesus] on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki
erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden” (j. 14).
Juutalaisten ja
pakanoiden (siis ei-juutalaisten) välille muodostui Vanhan testamentin aikana
erityinen ja syvä juopa, tuo väliseinä, joka sytytti myös vihollisuuden
juutalaisten ja muiden kansojen välille. Jumalan tahdosta Israel erotettiin
omaksi erityiseksi kansakseen, kuten jo totesimmekin. Erityiset Israelille
Mooseksen kautta annetut lait erottivat valitun kansan muista kansoista. Tämä
oli myös Jumalan tahto. Valittu kansa oli erityisesti valittu siinä mielessä,
että tuo luvattu ”vaimon siemen”[13],
Messias, oli syntyvä heidän keskellään. Jumalan varjeluksesta juutalaiskansa
oli kansakunta vielä monien mutkienkin jälkeen Kristuksen syntyessä. Onpa
vieläkin maailmassamme runsaasti juutalaisia, jotka voivat sukuluetteloin
osoittaa juurensa muinaiseen Israeliin. Ja heidänkin joukossaan on edelleen
niitä, jotka kuuluvat ’valittuun jäännökseen’[14]…
Jeesuksessa kuitenkin on
juutalaisten erityislait tulleet päätökseensä. Enää Jumalan kansan rajat eivät
ole sidotut juutalaiseen kansakuntaan. Paavalihan kirjoitti: ”kun hän [Jeesus]
omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen
itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan ja yhdessä
ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen
itsensä kautta vihollisuuden.” (j. 15,16.)
Juutalaisten hyljättyä
kansakuntana Messiaansa väistyi myös Jumalan läsnäolo heiden keskeltään. Nyt
Jumala on Kirkkonsa keskellä ja ilmoittaa itsensä armollisena Jumalana siellä
missä sana oikein saarnataan ja sakramentit Kristuksen käskyn mukaan
toimitetaan. Tämä uustestamentillinen Kirkko ei sisällä väliseinää. On vain
yksi Kirkko, yksi Paimen ja me kaikki olemme yhtä Kristuksessa. Yhdyn Lutherin
kanssa huudahdukseen: ”Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä
kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja "ne karitsat,
jotka kuulevat paimenensa äänen".”[15]
Tässä Herran pyhässä temppelissä, Jumalan perheessä me yhden Hengen synnyttämän
uskon ja kasteen kautta olemme yhtä ilman erottavia väliseiniä: ”Ei ole
tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä
eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”[16]
Jeesus Kristus,
joka kuoli koko maailman puolesta on sama niin juutalaisille kuin
pakanoillekin. Ristille ei ole naulittu kahta Kristusta, vaan Jeesus on
tehnyt rauhan ja yhdessä ruumiissa sovittanut molemmat Jumalan kanssa ristin
kautta. Hän kuoletti itsensä kautta vihollisuuden niin ihmisten ja
Jumalan välillä kuin juutalaisten ja pakanoiden välillä. Meillä on Kristuksessa
Jeesuksessa rauhan lähde ja yhteyden side niin vertikaalisesti – alhaalta ylös
ja ylhäältä alas – kuin myös horisontaalisesti – kaikkien ihmisten välillä
syntyperään katsomatta.
Hebrealaiskirjeestä luemme: ”Koska
meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren
kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi
ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta”[17].
Vanhan testamentin aikana Jumalan erityinen läsnäolo oli Jerusalemin
temppelissä, erityisesti tuolla kaikkeinpyhimmässä. Sinne ei ollut lupa
kenenkään muun kuin ylipapin mennä ja hänkin sai mennä sinne vain kerran
vuodessa niin kuin Jumala oli säätänyt. Jerusalemin temppelin ns. pakanain
esipihan ja itse temppelin välissä oli temppelin suuret muurit, erottava
väliseinä. Kuvainnollisesti tämä erottava väliseinä on siis Kristuksen uhrissa
poistettu ja me saamme käydä juutalaiskristittyjen kanssa samaan hengelliseen
pyhäkköön. Kaiken lisäksi meillä on ”Jeesuksen veren kautta pääsy
kaikkeinpyhimpään”, jonne oli maallisen temppelin aikana ankarasti
kuolemantuomion uhalla kielletty ketään menemästä ylimmäistä pappia lukuun
ottamatta tuona erityisenä sovintopäivänä. Merkittävä on se, mitä Matteus
kertoo pitkäperjantaina tapahtuneen, kun Jeesus antoi henkensä: ”Ja katso,
temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti”[18].
Jeesus on ylipappimme ja Hänen verensä tähden me voimme käydä siihen
todelliseen kaikkeinpyhimpään, jota temppelin kaikkeinpyhin kuvasi. Meille on
Kristuksessa avattu pääsy taivaaseen. Hän on tie taivaaseen niin juutalaisille
kuin pakanoillekin. Uskon kautta saamme rohkeasti ja turvallisin mielin käydä
Kaikkivaltiaan eteen. Kristuksen veressä on turva ja varmuus syntiemme
sovituksesta. Syntimme eivät voi enää vetää meitä kadotukseen, koska Kristus on
kadotuksen ja kuoleman voittanut kuollessaan.
Apostoli Johannes kirjoitti: ”Siinä
on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti
meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala
on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen
toistamme.”[19] Tämä
Jumalan rakkaus vallitsee Kristuksen tähden Hänen Seurakunnassaan kaikkien
uskovien välillä. Olipa kyseessä sitten juutalainen tai pakanasyntyinen. Me
olemme itse kukin omalla tavallamme vajavaisia ja kaikki olemme syntisiä. Me
tarvitsemme rakkautta ja anteeksiantoa myös toisiamme kohtaan. Jos etsimme
toinen toisistamme vikoja ja aiheita parjaukseen, niin varmastikin niitä
löydämme. Ei meistä kukaan ole täydellinen. Kuitenkaan tämä ei ole kristityn
asenne. Paavali kirjoittaa myöhemmin Efesolaiskirjeessä: ”Kaikki katkeruus
ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä,
anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa
teille anteeksi antanut.”[20]
Samaahan Kristuskin opettaa Isä meidän -rukouksessa ja kun Hän sanoi: ”Ja
kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on
jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi
teille anteeksi teidän rikkomuksenne.”[21]
Me tarvitsemme toinen toistamme.
Se onkin suuri Jumalan lahja, että Hän on antanut meidät toisillemme
Seurakunnassa. Olemme yhtä perhettä, veljiä ja sisaria suuren Kuninkaamme
valtakunnassa. Saamme rohkaista ja vahvistaa toisiamme niillä armolahjoilla,
jotka Jumala on meille antanut ja saamme myös itse lohdutusta muilta
veljiltämme ja sisariltamme. Ei Jumala ole tarkoittanut kristityn elämää
yksityisyrittäjyydeksi. Tokihan sydämen usko on Jumalan ja minun
henkilökohtainen asia, mutta tästä uskosta Jumalaan seuraa, että haluamme
kulkea myös yhdessä siinä samassa lammaslaumassa, jossa kuullaan parhaimman
Paimenen ääntä. Näin me löydämme toinen toisemmekin Paimenemme ääntä
kuuntelemalla. Tiedämme, että Jumala on läsnä siellä missä evankeliumia puhtaasti
julistetaan ja sakramentit Hänen tahtonsa mukaan jaetaan. Kun hakeudumme
tällaiseen paikkaan Jeesus-paimenemme ääntä kuulemaan, silloin huomaamme myös,
että emme enää ole yksin. Jeesus on kanssamme ja Hän osoittaa meille myös, että
Hänellä on muitakin lampaita, muitakin uskovia, jotka tahtovat seurata Paimenta
kirkon puhtaiden tuntomerkkien äärellä. Näin me löydämme yhteyden toisiimmekin
sen yhteyden kautta, joka meillä on Vapahtajaamme. Meitä yhdistää sama usko.
Tämä usko ilmenee siinä, että me tunnustaudumme samaan Kristukseen ja tahdomme
Häntä kuulla siellä, missä Hänen sanansa on puhtaasti esillä. Samoin tahdomme
hyljätä sen, mikä sotii tämän rakkaan Vapahtajan, parhaimman Paimenemme
opetuksia vastaan tulkoonpa ne miten kauniissa ja valkeuden omaisissa
vaatteissa tahansa. Mikään ei ole niin arvokasta etteikö siitä Kristuksen ja
Hänen sanansa tähden olisi oltava valmis luopumaan. Apostolinen ohje on
varsinkin näinä viimeisinä aikoina tärkeä, kun rakkaus on kylmenemässä ja
totuus katoamassa: ”koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa
kaikenlaista pahaa.”[22]
Kaikenlaiseen pahaan kuuluu erityisesti se, että vääristellään Jumalan
sanan opetuksia, koska silloin kadotetaan se ”ovi”, joka johtaa taivaaseen eli
Jeesus Kristus evankeliumin sanassa. Me olemme Kristuksen veressä päässeet
lähelle Jumalaa ja tulleet uskon kautta osaksi Hänen valtakuntaansa. Älkäämme
enää antako saatanan viekoitella meiltä tätä totuutta pois, niin kuin hän on
monesti ihmisiltä onnistunut tekemään. Suokoon Jumala armonsa vielä
kansallemme, joka on vaarassa polkea Kristuksen kalliin lunastusveren
jalkoihinsa itseriittoisuudessaan ja ylpeydessään. Olkaamme siellä, mihin
Jumala meidät itse kunkin on asettanut viemässä ilosanomaa kaikille, niin
juutalaisille kuin pakanasyntyisillekin. Kristus on heillekin ainoa tosi elämä
ja vain Hänessä hekin voivat löytää sielulleen levon ja rauhan, vaikkeivät sitä
vielä tietäisikään.
Aamen![23]
Vikaari, SLT, Vaasa
Jan-Erik
Tiri
11. maaliskuuta 2005 j.Kr.
(teologinen tarkistus:
pastori Juhani Viitala)
[1] Joh. 4:22.
[2] Room. 3:1,2.
[3] Joh. 14:6.
[4] Room. 11:25.
[5] http://lbk.cc/biblicum/19795506.HTM
[6] 1. Moos. 3:15.
[7] 1. Kor. 1:23; 2:14.
[8] Ap.t. 14:27.
[9] Joh. 10:9.
[10] Joh. 10:16.
[11] Joh. 1:29.
[12] Joh. 3:16.
[13] 1. Moos. 3.15.
[14] Room. 11:5.
[15] Schmalkaldenin opinkohdat : 12. Kirkko.
[16] Gal. 3:28.
[17] Hebr. 10:19-20.
[18] Matt. 27:51.
[19] 1. Joh. 4:10,11.
[20] Ef. 4:31,32.
[21] Mark. 11:25.
[22] 1. Tess. 5:21,22.
[23] 1834 sanaa.