Psalmi 18: 28-32, 47

Rakas taivaallinen Isä. Siunaa se mitä puhumme, koska ilman siunaustasi me syntiset papit puhumme helposti niin että korvat vaivoin pysyvät auki, mutta sydän sulkeutuu kuulijoilta. Siis Herra kutsu sinä valtakuntaasi. Pane korvamme kuulemaan ja sydämemme ottamaan vastaan mitä sinä puhut. Pyydämme tätä Poikasi Jeesuken Kristuksen nimessä, jonka sovintotyön tähden sinä meitä kutsut taivaaseen, emmekä sinne muuten voi päästä. Aamen.

Tämä rukous on aiheellinen että ajattelisimme niin kuin Raamattu opettaa ajattelemaan: ”Ellei Herra huonetta rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” (Ps. 127:1). Raamattu sanoo myös 1.Kor.6:19, että ”uskovan kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli.” Tämän rakennuksen rakentamisesta on siis kysymys. Molemmista lauseista seuraa että sinä, sikäli kun olet uskova kristitty, olet Jumalan sellaiseksi rakentama. Et ole itseäsi uskovaksi tehnyt. Varo siis vahingoittamasta sitä minkä Jumala on tehnyt sinua ja itseään varten. Varoitus on paikallaan. Ihminen voi totisesti pilata, rikkoa jopa tuhota Jumalan rakannustyön. Jumala sitä ei tee.

Mutta koska Jumala on rakentaja seuraa siitä, että ilman Jumalan tahtoa rekentaa so. rakastaa, kurittaa, armahtaa, johdattaa ja viedä perille, ei meillä olisi valmistettua paikkaa taivaassa vaan itse ansaitsemamme paikka helvetissä. Ilman Jumalan rakennustyötä emme puhuisi täällä Jumalan Sanaa, vaan omia viisauksia, korvamme ei kuulisi hänen pelastus-sanomaansa, vaan hyvää ja kilttiä kanssakäymisen opetusta, sydämemme ei oppisi luottamaan hänen armoonsa Kristuksessa, vaan rakentaisimme omaa pelastustietä, jota todellisuudessa ei edes ole olemassa.

Taloa on maailmassa mahdotonta tehdä ilman rakentajaa. Meitä on mahdoton tehdä Jumalan rakennukseksi ilman, että Jumala Isä ja Poika ja Pyhä Henki meidät sellaiseksi rakentaa. Tuliko nyt edes yksin Jumalan armon varassa elämisen totuus pantua paikalleen eli mitä Jumalan Sana tarkoittaa sanoessaan: ”Ellei Herra huonetta rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” Jos tuli, niin kääntäen tuli myös selväksi, että ”Kun Herra rakentaa sanallaan, niin meidän työmmekään ei ole turhaa, vaan hänen kirkkonsa jäsenet kasvavat uskossa ja toivossa ja rakkaudessa. He kasvavat uskossa, koska ovat Jumalan kutsusta uskoon tulleet kasteessa, toivossa elämään taivaassa, koska se on Kristuksessa varma asia ja rakkaudessa, koska uskova kristitty on elävä puu joka kantaa hyvää hedelmää. Jumalan armon tähden Kristuksessa tämä on varmaa. Ei omien aivoitustemme, tekemisiemme, toivomustemme tai edes ymmärryksemme tähden. Tämä alkurukouksemme johdosta, että Herra panisi korvamme kuulemaan hänen sanaansa, jonka kautta hän kutsuus ja rakentaa meitä valtakuntaansa varten.

2. Kolmin. pv:n tekstit puhuvat keskenään kaikki samasta asiasta, joka otsikoidaan usein: ”Kutsu Jumalan valtakuntaan.”

Kutsu on olemassa kaikille ihmisille, sinullekin. Lausuuhan Jeesuskin Matt.25:34 Kuninkaan sanat, jotka lampaille lausutaan erotuksen päivänä: ”Tulkaa minun Isäni siunatut ja vastaanottakaa se valtakunta joka on teille valmistettuna maailman perustamisesta asti..” Tämänkin kutsun kuulemme korvillamme, mutta voimme uskon kautta omistaa sydämessä vain kun Herra rakentaa meitä syntisiä taivaan perillisiksi. Katsokaamme joitakin Psalmin 18:28-32 (47) lauseita tästä asiasta:

”Sinä pelastat nöyrän kansan, mutta ylpeät sinä painat alas.”

Tässäkin on Jumalan kutsu. Se on Jumalan talon rakentamista hänen sanoillaa. Hän on se joka pelastaa. Mutta vain nöyrän; ylpeän hän painaa alas. Kuka sitten on nöyrän kansan jäsen? Mitä on nöyryys Jumalan edessä joka takaa että Jumala pelastaa, vastakohtana ylpeydelle joka painetaan alas? Jumalan puhe on usein juuri kahden vastakohdan esittämistä.Ylös tai alas, nöyrä tai ylpeä, elämä tai kuolema, parannus tai sairaus, autuus tai tuho, elämä tai kuolema, tavas tai helvetti. Molemmat kuvaavat Jumalan tahtoa, jolla hän meitä rakentaa taivasta varten. Sanoissa on kyse evankeliumista ja laista, Jumalan kahdesta työkalusta, joilla hän rakentaa. Ne ovat toistensa vastakohtia, mutta molemmat yhtä pyhiä ja välttämättömiä Jumalan työkaluja joilla hän meitä rakentaa, että hänen valittujensa luku tulisi pian täyteen.

Mutta millainen on Jumalan tarkoittama nöyrä kansa? Se on sellainen, jonka ylpeän, itseriittoisen jopa itsetuhoisen luonnon laki saa painaa alas ja murskata. On kyse niistä joissa laki on herättänyt synnintunnon, mielen tietoisuuden kykenemättömyydestä itse edes kuulla kutsua sydämessä. Korvissa ehkä kyllä. Mutta jotka samalla, juuri tällaisina, turvaavat syntiensä sovitukseen joka on toteutunut kauan sitten. Se toteutui hänessä jonka nimi on Jumalan Karitsa joka pois ottaa ylpeyden ja kaikki muut syntimme. Kristus on valmistanut meille oikean nöyryyden perustan. Kristuksessa lunastettu ei katso ylpeillä silmillä Jumalaa vapahtajaa; ei myöskään lähimmäistään. Tämä on Jumalan Pyhän Hengen rakennustyötä. Ei laista, ”sillä laista tulee synnintunto,” vaan evankeliumista joka on ”Jumalan voima pelastukseksi, uskovalle...” Näinhän me tunnustamme III uskonkappaleen sanoillakin: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan, pyhien ihmisten yhteyden, syntien anteeksi antamisen,,,” jne. Luther vastaa näillä ssanoilla kysymykseen: ”Mitä se on?” ”Minä uskon etten minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa eli hänen tykönsä tulla, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa.”

Tässä on taas oikeat sanat siitä miten Jumala rakentaa, kutsuu, vetää ja ohjaa meitä täällä ajassa valtakuntaansa ja taivaaseen. Se on Jumalan Isän tahto, Jeesuksen Kristuksessa ansio ja Pyhän Hengen osallisuus.

Psalmimme kirjoittaja iloitsee tietäessään, että hänen uskonsa on Jumalan rakennustyö. Ja hän kiittää siitä Jumalaa sanoen: ”Sinä annat minun lamppuni loistaa.” Jumala on sytyttänyt valon sydämeen, jota voi sanoa uskoksi. Eikä se voi olla loistamatta. Usko, vaikka täällä ajassa synnin tähden himmeä loistoltaan, on kuitenkin näkyvä uskon hedelminä joiden synnyttäjä ja rakentaja on Jumala itse. Psalmista jatkaakin tunnustaen: ”Herra minun Jumalani valaisee minun pimeyteni.” Jumala pääasia, hän joka valaisee. Paavalikin sanoo filippiläisille 2:13: ”Jumala on se joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.”

Psalmin kirjoittaja tunnustaa oman pimeytensä. On kuin hän sanoisi: ”Herra ole minulle syntiselle armollinen. Ttunnustan sinulle rikokseni ja kelvottomuuteni.” Ja Jumala rientää rakentamaan temppeliään. Rakas lukija. Meidän lunastuksemme, pelastuksemme, valaistumisemme ja raentumisemme uskossa on Jumalan teko. Hän on Raamatun viisas mies joka rakentaa talonsa kalliolle. Psalmista sanoo: ”Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme.” Hän puhuu Jeesuksesta, pelastuksen kalliosta, jolle Herra rakentaa jokaisen joka uskoo Pyhän Hnegen temppliksi.

Virren tekijän sanoilla laulamme: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu.” Ja Daavidin sanoilla: ”Kiitetty olkoon minun kallioni ja ylistetty minun pelastukseni Jumala.”

Aamen

Pastori Jukka Söderström