2. Kolminaisuuden päivä 2005
III vsk. EP. Jaak.1:2-8; Ev.
Luuk.9:51-62
Rakas taivaallinen Isä. Siunaa se mitä puhumme, koska ilman siunaustasi me
syntiset papit puhumme helposti niin että korvat vaivoin pysyvät auki, mutta
sydän sulkeutuu kuulijoilta. Siis Herra kutsu sinä valtakuntaasi. Pane korvamme
kuulemaan ja sydämemme ottamaan vastaan mitä sinä puhut. Pyydämme tätä Poikasi
Jeesuken Kristuksen nimessä, jonka sovintotyön tähden sinä meitä kutsut
taivaaseen, emmekä sinne muuten voi päästä. Aamen.
Tämä rukous on aiheellinen että ajattelisimme niin kuin Raamattu opettaa
ajattelemaan: ”Ellei Herra huonetta
rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” (Ps. 127:1). Raamattu sanoo
myös 1.Kor.6:19, että ”uskovan kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli.”
Tämän rakennuksen rakentamisesta on siis kysymys. Molemmista lauseista seuraa
että sinä, sikäli kun olet uskova kristitty, olet Jumalan sellaiseksi
rakentama. Et ole itseäsi uskovaksi tehnyt. Varo siis vahingoittamasta sitä minkä
Jumala on tehnyt sinua ja itseään varten. Varoitus on paikallaan. Ihminen voi
totisesti pilata, rikkoa jopa tuhota Jumalan rakannustyön. Jumala sitä ei tee.
Mutta koska Jumala on rakentaja seuraa siitä, että ilman Jumalan tahtoa
rekentaa so. rakastaa, kurittaa, armahtaa, johdattaa ja viedä perille, ei
meillä olisi valmistettua paikkaa taivaassa vaan itse ansaitsemamme paikka
helvetissä. Ilman Jumalan rakennustyötä emme puhuisi täällä Jumalan Sanaa, vaan
omia viisauksia, korvamme ei kuulisi hänen pelastus-sanomaansa, vaan hyvää ja
kilttiä kanssakäymisen opetusta, sydämemme ei oppisi luottamaan hänen armoonsa
Kristuksessa, vaan rakentaisimme omaa pelastustietä, jota todellisuudessa ei
edes ole olemassa.
Taloa on maailmassa mahdotonta tehdä ilman rakentajaa. Meitä on mahdoton
tehdä Jumalan rakennukseksi ilman, että Jumala Isä ja Poika ja Pyhä Henki
meidät sellaiseksi rakentaa. Tuliko nyt edes yksin Jumalan armon varassa
elämisen totuus pantua paikalleen eli mitä Jumalan Sana tarkoittaa
sanoessaan: ”Ellei Herra huonetta rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa
näkevät.” Jos tuli, niin
kääntäen tuli myös selväksi, että ”Kun Herra rakentaa sanallaan, niin meidän
työmmekään ei ole turhaa, vaan hänen kirkkonsa jäsenet kasvavat uskossa ja
toivossa ja rakkaudessa. He kasvavat uskossa, koska ovat Jumalan kutsusta
uskoon tulleet kasteessa, toivossa elämään taivaassa, koska se on Kristuksessa
varma asia ja rakkaudessa, koska uskova kristitty on elävä puu joka kantaa
hyvää hedelmää. Jumalan armon tähden Kristuksessa tämä on varmaa. Ei omien
aivoitustemme, tekemisiemme, toivomustemme tai edes ymmärryksemme tähden. Tämä
alkurukouksemme johdosta, että Herra panisi korvamme kuulemaan hänen sanaansa,
jonka kautta hän kutsuus ja rakentaa meitä valtakuntaansa varten.
2. Kolmin. pv:n tekstit puhuvat keskenään kaikki samasta asiasta, joka
otsikoidaan usein: ”Kutsu Jumalan valtakuntaan.”
Kutsu on olemassa kaikille ihmisille, sinullekin. Lausuuhan Jeesuskin Matt.25:34 Kuninkaan sanat, jotka
lampaille lausutaan erotuksen päivänä: ”Tulkaa minun Isäni siunatut ja
vastaanottakaa se valtakunta joka on teille valmistettuna maailman
perustamisesta asti..” Tämänkin
kutsun kuulemme korvillamme, mutta voimme uskon kautta omistaa sydämessä vain
kun Herra rakentaa meitä syntisiä taivaan perillisiksi. Katsokaamme joitakin
Psalmin 18:28-32 (47) lauseita tästä asiasta:
”Sinä pelastat nöyrän kansan, mutta ylpeät sinä painat alas.”
Tässäkin on Jumalan kutsu. Se on Jumalan talon
rakentamista hänen sanoillaa. Hän on se joka pelastaa. Mutta vain
nöyrän; ylpeän hän painaa alas. Kuka sitten on nöyrän kansan jäsen? Mitä on
nöyryys Jumalan edessä joka takaa että Jumala pelastaa, vastakohtana ylpeydelle
joka painetaan alas? Jumalan puhe on usein juuri kahden vastakohdan
esittämistä.Ylös tai alas, nöyrä tai ylpeä, elämä tai kuolema, parannus tai
sairaus, autuus tai tuho, elämä tai kuolema, tavas tai helvetti. Molemmat
kuvaavat Jumalan tahtoa, jolla hän meitä rakentaa taivasta varten. Sanoissa on
kyse evankeliumista ja laista,
Jumalan kahdesta työkalusta, joilla hän rakentaa. Ne ovat toistensa
vastakohtia, mutta molemmat yhtä pyhiä ja välttämättömiä Jumalan
työkaluja joilla hän meitä rakentaa, että hänen valittujensa luku tulisi pian
täyteen.
Mutta millainen on Jumalan tarkoittama nöyrä kansa? Se on sellainen, jonka
ylpeän, itseriittoisen jopa itsetuhoisen luonnon laki saa painaa alas ja
murskata. On kyse niistä joissa laki on herättänyt synnintunnon, mielen
tietoisuuden kykenemättömyydestä itse edes kuulla kutsua sydämessä. Korvissa
ehkä kyllä. Mutta jotka samalla, juuri tällaisina, turvaavat syntiensä
sovitukseen joka on toteutunut kauan sitten. Se toteutui hänessä jonka nimi on
Jumalan Karitsa joka pois ottaa ylpeyden ja kaikki muut syntimme. Kristus on
valmistanut meille oikean nöyryyden perustan. Kristuksessa lunastettu ei katso
ylpeillä silmillä Jumalaa vapahtajaa; ei myöskään lähimmäistään. Tämä on
Jumalan Pyhän Hengen rakennustyötä. Ei laista, ”sillä laista tulee
synnintunto,” vaan evankeliumista
joka on ”Jumalan voima pelastukseksi, uskovalle...” Näinhän me tunnustamme III uskonkappaleen
sanoillakin: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen
seurakunnan, pyhien ihmisten yhteyden, syntien anteeksi antamisen,,,” jne.
Luther vastaa näillä ssanoilla kysymykseen: ”Mitä se on?” ”Minä uskon etten
minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa eli hänen
tykönsä tulla, vaan Pyhä Henki on
kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan,
pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa.”
Tässä on taas oikeat sanat siitä miten Jumala rakentaa, kutsuu, vetää ja
ohjaa meitä täällä ajassa valtakuntaansa ja taivaaseen. Se on Jumalan Isän
tahto, Jeesuksen Kristuksessa ansio ja Pyhän Hengen osallisuus.
Psalmimme kirjoittaja iloitsee tietäessään, että hänen uskonsa on Jumalan
rakennustyö. Ja hän kiittää siitä Jumalaa sanoen: ”Sinä annat minun lamppuni
loistaa.” Jumala on sytyttänyt valon sydämeen, jota voi sanoa uskoksi. Eikä
se voi olla loistamatta. Usko, vaikka täällä ajassa synnin tähden himmeä
loistoltaan, on kuitenkin näkyvä uskon hedelminä joiden synnyttäjä ja rakentaja
on Jumala itse. Psalmista jatkaakin tunnustaen: ”Herra minun Jumalani
valaisee minun pimeyteni.” Jumala pääasia, hän joka valaisee. Paavalikin
sanoo filippiläisille 2:13: ”Jumala on se joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen että hänen
hyvä tahtonsa tapahtuisi.”
Psalmin kirjoittaja tunnustaa oman pimeytensä. On kuin hän sanoisi: ”Herra
ole minulle syntiselle armollinen. Ttunnustan sinulle rikokseni ja
kelvottomuuteni.” Ja Jumala rientää rakentamaan temppeliään. Rakas lukija.
Meidän lunastuksemme, pelastuksemme, valaistumisemme ja raentumisemme uskossa
on Jumalan teko. Hän on Raamatun viisas mies joka rakentaa talonsa
kalliolle. Psalmista sanoo: ”Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka
pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme.” Hän puhuu Jeesuksesta,
pelastuksen kalliosta, jolle Herra rakentaa jokaisen joka uskoo Pyhän Hnegen
temppliksi.
Virren tekijän sanoilla laulamme: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten
taivasta luotu.” Ja Daavidin sanoilla: ”Kiitetty olkoon minun kallioni ja ylistetty
minun pelastukseni Jumala.”
Aamen
Pastori Jukka Söderström