4. Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

 

Joh. 16:5-15 ”Jeesus menee Isän tykö”

 

Jeesuksen ilmoitus on selvä. Hän ei jää maan päälle, jossa oli 30 vuotta elänyt. Kysymme: Jos Jeesus olisi täällä niin kuin silloin, miten me voisimme uskoa häneen lunastajana synnistä paremmin kuin sen ajan ihmiset? Vastaus on, emme mitenkään. Olemme juuri samanlaisia ihmisiä kuin silloiset, kuin opetuslapset. Pietari kielsi Jeesuksen, Juudas petti hänet ja kansa huusi: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.” Mutta, juuri tällaisten syntisten tähden kuin me olemme, piti Jeesuksen tulla ja myös mennä Isän tykö. Avain sana on meidän pelastuksemme helvetistä taivaaseen. Tämä lunastustyö edellytti myös paluun taivaaseen Isän oikealle puolelle. Sieltä hän nyt hallitsee kaiken taivaassa ja maanpäällä. Lunastuksemme on valmis. Meidän ei tarvitse, emmekä voi siihen mitään lisätä. Vain uskossa antaa sen tulla hyväksemme niin kuin nälkäinen kerjäläinen saa ojennetun leivän nälkäänsä, ettei kuolisi. Jeesus sanoo tämän valtavan asia vaatimattomalla tavallaan näin: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois…” Sekin tapahtui meidän tähtemme.

Kun Jeesus oli noussut taivaaseen oli lunastustyö täällä päättynyt. Uusi liitto oli alkanut ja vanha mennyt. Tätä uutta aikaa, jota nyt elämme, voidaan kuvata eri tavoin esim. Jumalan Pyhän Hengen aika, tai Sanan ja Sakramenttien aika, tai armovälineitten aika. Uskon syntyminen, ja uskossa pysyminen tapahtuu välineitten kautta, joissa Jumala Pyhä Henki toimii. Tämäkin on se hyvä, minkä Jeesus lupasi sanoessaan: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois…” Miten tulemme tästä hyvästä osallisiksi? Niin kuin Jeesus ilmoittaa: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi  I synnin, II vanhurskauden ja III tuomion.” Siis kolmen täällä vaikuttavan asian kautta Pyhän Hengen työnä.

 

 

I   Pyhä Henki näyttää synnin (jae 9)

 

Jeesus opettaa mikä on perus-synti. Ensin,  Jumalan tahdon rikkomista eli syntiä on kymmenen käskyn rikkominen. Mutta edes kaikkien kymmenen käskyn pitäminen käytännössä ei riittäisi, jos joku vielä luulisi siihen pystyvänsä, sillä Jumalan laki ei arvostele ihmistä vain ulkoisen, nähtävän vaelluksen mukaan, vaan sydämen, mielen ja tahdon mukaan. Gal.3:12 sanoo: ”Mutta laki ei perustaudu uskoon vaan;  joka ne täyttää on niistä elävä.” Kun yksikin väärä ajatus, halu ja himo paljastavat syntisen sisuksemme, seuraa siitä vääjäämättä ettemme saa iankaikkista elämää millään teollamme. Emme edes voi täyttää Jumalan pyhää tahtoa. Mutta tämä ei ole perus-synti. Mikä se on? Jeesus sanoo Pyhästä Hengestä, ”Hän näyttää teille synnin,” ja jatkaa …koska he eivät usko minuun.”  Varsinainen perussynti on  ettei uskota häneen, Jeesukseen.

Luther sanoo tästä: ”Maailman synti on siinä, ettei se usko Jeesukseen… tämä on se varsinainen perus-synti, joka tuomitsee koko maailman helvettiin, vaikka sitä ei muutoin voitaisikaan mistään muusta synnistä syyttää.”

Nyt tiedämme siis, että perus-synti on epäusko, ”koska he eivät usko minuun,” niin kuin Jeesus sanoo.

 

 

II   Pyhä Henki näyttää vanhurskauden (jae 10)

 

Jeesus sanoo tekstissämme seuraavaksi: ”Pyhä Henki näyttää vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe.” Tämäpä erikoista puhetta. Vanhurskaus on siis siinä, että Jeesus menee Isän tykö, eikä ole enää nähtävissä. Outoa puhetta mielestämme.

Ensin tulee ymmärtää ettei ole kyse vanhurskaudesta maailman edessä esim. että joku on hyvä ja rakastettava ihminen. Sellaista ”vanhurskautta” (syyttömyyttä nähtävän pahan tekemiseen) on täällä paljon. Jeesus tarkoittaa vanhurskautta Jumalan edessä, syyttömyyttä taivaan tuomioistuimessa (forenssinen vanhurskaus). Miten saamme omaksemme tämän syyttömyyden?

Se tapahtuu niin kuin Jeesus sanoo: ”Minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe.”  Jeesus viittaa Pyhän Hengen tuloon ja työhön ihmisissä, joista hän toisaalla sanoo, ”Autuas se joka uskoo vaikka ei näe.”  Katsotaan tätä vähän tarkemmin.

Jeesuksen taivaaseen astuminen päätti hänen lunastustyönsä maanpäällä. Mutta ensiksi piti hänen tulla tosi ihmiseksi. Miksi? Gal.4:4s vastaa: ”Mutta kun aika oli täytetty lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.” Tämä lunastaminen koskee kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina, niin kuin Room.3:23s ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla,” mutta sitten tämä Sana jatkuu: ”ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”  Meidän teoillamme ei siis ole pienintä osaa tämän vanhurskauden saamisessa. Niin kuin myös Room. 3:28 sanoo:  ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja.”  Mutta ilman mitään tekemistä se ei tapahdu. Pyhä Henki ojentaa sen ihmisen sydämeen, uskon kautta. Se on Jumalan teko. Niinpä saamme riemuita Paavalin kanssa: Ef.1:3s ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalan ja Isä, joka on siunannut meidät taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessajossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksiantaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.”

Vielä toinen Raamatun kirkas sana siitä mitä Jeesus tarkoittaa kun hän sanoo: ”Pyhä Henki näyttää  vanhurskauden,  koska minä menen Isän tykö,  ettekä te enää minua näe.”

Hebr.9:11s: ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsin tehty, se on;  joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain verenkautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.”

Selvää puhetta. Hän ”meni ja sai aikaan meidän iankaikkisen lunastuksemme.” Tämä ilmaistaan Raamatussa myös sanoilla ”astui ylös taivaisiin,” tai ”meni Isän tykö, emmekä häntä enää näe.” Kristus meni omassa vanhurskaudessaan meitä varten täytetty lunastus mukanaan ja se luetaan nyt meille vanhurskaudeksi. Luther sanoo: ”Näin meillä on se vieras vanhurskaus, joka yksin läpikotaisin on Herran Kristuksen oma teko, voima ja ansio ja jota hän kutsuu, ”Isän tykö menemiseksi.”  Tämä sana ”koska minä menen Isän tykö,”  käsittää näet koko hänen työnsä meidän lunastamiseksemme ja auttamiseksemme. Sitä varten lähetti Jumala Poikansa taivaasta. Sen hän on tehnyt meidän edestämme ja vieläkin tekee aina loppuun asti.” Näin Luther.

 

 

III   Pyhä Henki näyttää todeksi tuomion (jae 11)

 

Lopuksi Jeesus sanoo: ” Pyhä Henki näyttää tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.”  Jeesus on voittanut. Perkele on tuomittu, voitto on saatu. Se maksoi Herramme Kristuksen kärsimykset ja hengen. Mutta hän on julistanut voittonsa nousten ylös kuolleista ja menemällä Isän tykö. Sieltä hän on myös tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Ja Jeesus sanoo nyt meille (Joh.5:24): ”Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.”

Miksi tämä on varmaa! Koska se ei perustu mihinkään meissä vaan siksi, että Jumala Pyhän Henki sen meille sanoo korviemme kuullen Jeesuksen omilla kerran lausumilla sanoilla. Usko siis mitä kuulet ja ole autuas iankaikkisesti armosta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

 

Aamen.

 

24. huhtikuuta 2005,

pastori Jukka Söderström