Jumalanpalvelus
Vaasassa sunn. 10.4.2005
2. pääsiäisen
jälk. sunn. (Misercordias Domini) – ”Herra on
minun paimeneni”
”Kristus
meidän pelastajamme ja pyhittäjämme”
Saarnateksti:
1. Piet. 1:21-24 (1. vsk. ep.)
Tänään,
Hyvän Paimenen -sunnuntaina, olemme saaneet kuulla niin Vanhasta kuin
Uudestakin testamentista rakkaasta Vapahtajastamme, siitä Hyvästä Paimenesta, ”joka
"itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun” (24).
Hänestä, joka on myös nimeltä kutsunut meidät kasteessamme ja edelleen kutsuu,
rohkaisee, opettaa ja tarvittaessa ojentaakin meitä Pyhien Kirjoitusten kautta,
joissa kuulemme Hänen äänensä. Pietarilta otettu saarnatekstimme päättyy
seuraavasti: ”Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta
nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.” (25)
Ihmiskunta eksyi Jumalastansa jo Adamin ja Evan aikana. Olemme syntymästämme
asti syntisiä ja langenneen Adamin kuvia[1],
emme enää puhtaita, pyhiä ja vanhurskaita kuten ensimmäiset esivanhempamme
olivat luomisen perusteella. Me olemme syntyneet pimein ja kuollein sydämin.
Apostoli sanoo, että mekin ”olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin
muutkin”[2]. On
todellakin totta, että me olimme—ja olisimme edelleenkin, jos Jumala ei olisi
’puuttunut peliin’—”eksyksissä niinkuin lampaat”. Jumala ei kuitenkaan
tahtonut, että me ihmiset hukkuisimme, vaan että me Kristuksen kautta
pelastuisimme[3].
Tänään
saarnatekstimme ohjaa meidät kastomaan Kristukseen myös esikuvanamme. ”Sillä
siihen te olette kutsutut” (21). Mihin me olemme kutsutut? Pietari ohjaa
ajatuksiamme tekstimme alkujakeessa katsomaan, mitä sanotaan edellä ja siihen,
mitä hän kirjoittaa kohta perään. Kirje on tulvillaan ihanaa evankeliumia
Vapahtajastamme, kärsineestä ja ristiinnaulitusta Kristuksesta, ja saamme
kuulaa, että Jumala ”on uudenstisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen
Kristuksen kuolleistanousemisen kautta”[4].
Kirjeen sävy on kuitenkin ainakin kahtalainen. Toisaalta tämä vapaa ja elämää
tulvillaan oleva evankeliumi, toisaalta Pietari puhuu siitä, miten tämän
evankeliumin voiman tulee näkyä kristityn elämässä. Hän kirjoittaa ja antaa
ohjeita eri säädyissä eli asemissa ja tehtävissä oleville kristityille. Kirjeen
yhtenä sanomana on se, minkä Paavali ilmaisee kirjoittaessaan: ”Te olette
näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi
lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.”[5]
Pietari kirjoittaakin 1. luvussa: ”älkää mukautuko niiden himojen mukaan,
joissa te ennen tietämättömyytenne aikana elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on
teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä
kirjoitettu on: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”.”[6]
Toisessa luvussa vähän ennen tekstiämme, hän kirjoittaa: ”Rakkaani, niinkuin
outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista,
jotka sotivat sielua vastaan, ja vaeltamaan
nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat
teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan,
ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.”[7]
Pietari kirjoittaa voimakkain sanoin ja selvin ohjein pyhityksestä. Pyhitys
kuuluu kristityn elämään. ”Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon
mukaisesti,”[8] muistuttaa
Paavalikin. Yksimielisyyden ohjeessa kirkkomme opettaa: ”Laki on nimittäin
kuvastin, josta on nähtävissä Jumalan tahto, se mikä on hänelle mieluista. Sitä
peiliä on aina pidettävä uskovien edessä; sitä lakia on heille lakkaamatta
opetettava.”[9] Kristittyinä me emme kuitenkaan ole lain
alla, vaan me olemme Kristuksessa vapaat lain kirouksesta ja tuomiosta. Silti
Jumalan lailla on oma paikkansa ja tehtävänsä meidän kristittyjenkin elämässä.
Meissä on vielä jäljellä syntinen liha. Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: ”Niin
usein kuin uskovat kompastelevat, Pyhä Henki käyttää lakia nuhtelemaan heitä,
mutta sama Henki käyttää sitten pyhän evankeliumin saarnaa rohkaisemaan ja
lohduttamaan heitä.”[10]
Toisaalta taas uutena luomuksena kristitty tahtoo tietää, mikä on taivaallisen
Isän tahto, jotta voi tehdä ja elää sen mukaisesti. Paavali sanoo: ”sillä
sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin”[11].
Yksimielisyyden ohje sanookin, että ”Pyhä Henki käyttää – – – lakia
uudestisyntyneiden opettamiseen.”[12]
Jeesus on suuri ja täysin
ylivoimainen esikuva. Mutta Hän ei ole pelkästään esikuva. Hän on myös kaiken
sen täyttäjä, jota Jumalan laki meiltä vaatii ja syntiemme sovittaja, joista
Jumalan laki meidät tuomitsee. Pietarihan kirjoitti: ”Kristuskin kärsi
teidän puolestanne” (21). Kristus, joka on ainoan Jumalan Poika, kirkkauden
Herra ja kuningasten Kuningas, ”ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto,
katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti
orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan
sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan
asti, hamaan ristin kuolemaan asti.”[13]
Pietari kirjoitti Kristuksesta, ”joka "ei syntiä tehnyt ja jonka
suussa ei petosta ollut", joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin,
joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein
tuomitsee” (22,23). Tämä taivaiden Majesteetti, joka on Korkein Kuningas ja
iankaikkinen Jumala nöyrtyi ja kärsi tässä luomassaan maailmassa. Ei Hänen
olisi tarvinnut; yhdellä sanallaan Hän olisi voinut koko maailman (puhumattakaan
kiusaajistansa ja pilkkaajistansa) tuohta olemattomiin eikä kukaan olisi voinut
nousta Häntä siitä moittimaan! Jeesus syntyi köyhiin oloihin, eli tavallisen
perheen ja tavallisten ihmisten parissa, julisti Jumalan valtakunnan
evankeliumia, teki hyvää kaikin tavoin ja opetti ihmisille Jumalan rakkaudesta
ja totuudesta. Hän oli itse Rakkaus ja Totuus! Synnin pimentämä maailma
kuitenkin halveksi tätä Jeesus Nasaretilaista. Israelin hengellinen johto huusi
tuomiotaan: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!”[14]
ja juutalaiskansa yhtyi pian huutamaan: ”Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse
hänet!”[15] Mitä väärää
Jeesus oli tehnyt? Mitä syntiä? Minkä rikoksen, että ansaitsi kuolemantuomion?
Ei mitään! Ei kerta kaikkiaan mitään, josta olisi oikeudenmukaisesti voinut langettaa
minkäänlaista tuomiota. Kiitosta Hän olisi ansainnut, mutta maailman kiitos on
usein kiittämättömyys. Niin paljon perkele ja maailma vihaa totuutta, että se
on valmis jopa väärillä tuomioilla murhaamaan totuuden julistajan. Jos he ovat
murhanneet itse Totuuden, ei pidä ihmetellä, että he saattavat vainota myös
Hänen seuraajiaan. Sanoohan Vapahtaja: ”Jos he ovat minua vainonneet, niin
he teitäkin vainoavat”[16]
ja toisaalla: ”Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka
paljoa enemmän hänen perheväkeään!”[17]
Meistä, jotka olemme syntisiä, voi kyllä löytää parjaamisen aihetta ja joskus
voi olla, että teoillamme olemme enemmän häpeäksi kuin Jumalan kunniaksi.
Tällainen onkin jotain, josta Pietari meille sanoo: ”Sillä mitä kiitettävää
siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden
piestään?”[18]
Vapahtajaamme ei piesty Hänen omien syntiensä tähden. Syntien tähden Häntä
kyllä piestiin, muttei Hänen omiensa. Jeesus on se, ”joka "itse kantoi
meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun” (24). Meidän syntiemme
tähden Hän kärsi vaivat ja kuoli ristillä, sillä ”niin on Jumala maailmaa
rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa”[19].
Kysymys on rakkaudesta, jumalallisesta rakkaudesta Sinua ja koko maailmaa
kohtaan! Jeesus sanoi olevansa Se Hyvä Paimen, joka ”antaa henkensä
lammasten edestä.”[20]
Kun nyt pyhä Pietari on kuvannut
Kristuksen meidän syntiemme tähden ristinpuuhun naulittuna, hän jatkaa: ”että
me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle” (24).
Kutsumuksemme on mitä pyhin ja korkein. Me olemme kristittyjä eli Kristuksen
seuraajia, Hänen lunastamiaan. Tähän asemaan olemme päässeet Jumalan Pojan
täytetyn työn tähden uskon kautta Jumalaan. Ilman Hänen kärsimystänsä ja
kuolemaansa emme olisi kristittyjä, vaan Jumalan vihollisia. Koska
kutsumuksemme on näin korkea ja sen hinta on mitä kallein, ymmärrämme, että
meillä on myös kaikkein suurin syy elää kutsumuksemme mukaisesti. Syntimme ovat
Kristuksen päälle jo sälytetyt ja Hän on ne kantanut pois. Olemme siis kuolleet
pois synneistämme. Kun meidät on kastettu Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, meidät
on kastettu Kristuksen kuolemaan[21].
Tästä syystä Paavalikin kysyy: ”Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä,
kuinka me vielä eläisimme siinä?”[22]
Ei ole Jumalan tahto, että elämme synnille, että sydämessämme hemmottelemme
syntiä ja teoin osoittaudumme sen palvelijoiksi ja orjiksi. Ei, vaan tarkoitus
on, että me ”eläisimme vanhurskaudelle” niin kuin Pietari kirjoitti.
Tästä Luther sanoo: ”että mekin, koska ne [synnit] nyt hänen [Kristuksen]
kauttansa ovat kuoletetut, niistä jatkuvasti vapaudumme omassa ruumiissamme
ja sitten elämme vanhurskaudelle, kunnes niistä kuoleman kautta täysin ja
lopullisesti erkanemme. Jos siis tähän mennessä olet ollut avionrikkoja,
ahnehtija, kateellinen, häijy jne., olkoon tämä kaikki tästedes kuollutta,
Kristuksen kautta surmattua ja uskon kautta hänen uhriinsa anteeksiannettua, ja
tästedes se sinustakin loppukoon. Ellei näin käy, ei sinun sovi kerskailla
Kristuksesta ja uskosta. Vaikka hän kylläkin on kuollut sinun puolestasi,
vaikka sinun syntisi ovat kuormana hänen hartioillansa, ja vaikka niiden pitää
olla surmattuja, sinä et kuitenkaan ole niistä vapaa, koska et halaja olla
niistä vapaa ja koska et uskollasi käsitä Kristusta ja hänen aarrettansa etkä elämälläsi
ja teoillasi seuraa häntä hänen esikuvassansa.”[23]
Samoin hän kirjoittaa, että ”täällä maailmassa et voi kehittyä niin
pitkälle, että olet täysin puhdas ja vailla syntiä; siinä tapauksessahan sinä
et olisi enää uskon ja Kristuksen tarpeessa. Mutta ei ole tarkoitus, että yhäti
jäät ennallesi, sellaiseksi kuin olit ennen kuin uskon kautta sait syntien
anteeksiantamuksen. Minä puhun näet sellaisista synneistä, joita sinä
tietoisesti ja halulla seuraat ja joiden tähden omatuntosi sinua nuhtelee ja
sinut kadotukseen tuomitsee; näiden täytyy sinussa olla kuolleina, toisin
sanoen, sinun täytyy olla sellaisessa tilassa, etteivät ne hallitse sinua, vaan
että sinä hallitset niitä, vastustat niitä ja alat niitä kuolettaa; ja vaikka
sinä joskus erehdyt ja kompastut, sinä heti kohta taas kavahdat seisaallesi,
tartut anteeksiantamukseen ja aloitat uudelleen niiden kuolettamisen.”[24]
On siis eri asia langeta syntiin
kuin elää synnissä. Olemme syntisiä ja lihassamme on taipumus syntiin. Silti
kristittyinä meidän ei pidä antautua synnin orjuuteen eikä elää synnissä. Me
tarvitsemme joka päivä Vapahtajaamme Kristusta ja anteeksiantamusta. Uusi
luontomme, jonka Pyhä Henki on meihin luonut uudestisyntymisessä, murehtii ja
vaikeroi syntiemme tähden. Vanha luontomme vetää meitä syntiin ja syntinen
lihamme tahtoisi päästää himot ja halut valloilleen niin että etsisimme omaa
kunniaamme, tämän maailman mainetta, rikkautta ja tyytyisimme omavanhurskauteen
Jumalan vanhurskauden sijasta. Lihamme puhuisi mielellään toisten selän takana
heistä pahaa, nauttisi niistä tämän maailman hetkellisistä iloista ja
riemuista, jotka sotivat Jumalan hyvää tahtoa ja tarkoitusta vastaan. Jos
Jumalan armosta emme olisi saaneet oppia tuntemaan Vapahtajaamme ja kuulla
Jumalan sanasta Hänen tahtoansa, me eläisimme joko siivosyntisinä, ulkoisesti
hurskaan oloisina ja omavanhurskaina toisia paheksuen tai sitten lihan himoja
seuraten maailman irstaudessa ja saastassa. Mutta nyt, kun olemme kristityiksi
Vapahtajamme ansion tähden tulleet, meitä kutsutaan elämään vanhurskaudelle
synneistä pois kuolleina ja muistutetaan, että ”hänen "haavainsa kautta
te olette paratut." (24) Kristuksen haavoissa on meidän syntimme
sovitettu ja täydellisen, terveen ja kaikin puolin onnellisen elämän ovet
avattu. Lopullisesti ja täydellisesti me saamme tästä tosiasiasta nauttia myös
näkyvästi sinä päivänä, kun Herramme ja Vapahtajamme saapuu kunniassaan
tuomitsemaan tätä maailmaa. Se on meidän vapautuksemme päivä. Silloin me
ruumiinemme ja sieluinemme loistamme siinä Kristuksen ansaitsemassa ja
lahjoittamassa kirkkaudessa, johon me olemmekin jo tulleet osallisiksi pyhän
kasteemme kautta. Johannes kirjoittaa: ”Me tiedämme tulevamme hänen
kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin
hän on.”[25]
Usein meille voi
käydä niin, että kadotamme näkyvistä sen kokonaiskuvan ja todellisuuden, jonka
Jumala meille sanassaan kuvaa. Kuinka paljon rauhallisemmalla mielellä
voisimmekaan kohdata kärsimykset ja vaikeudet, jos muistaisimme keitä me olemme
ja mihin meidät on kutsuttu! Sen sijaan, että katsoisimme vain kapea-alaisesti
tämänhetkisiä ongelmiamme, kärsimystämme ja murheitamme voisimme avata tuon
Pyhän Kirjan, jossa kaiken lohdutuksen Jumala lähestyy meitä ja kertoo, mikä
tulevaisuus meitä odottaa kotona Hänen luonaan! Tällä en tarkoita, että meidän
tulisi väheksyä vaikeuksiamme tai että hurskastellen löisimme lähimmäistämme
päähän kevyillä hengellisillä fraaseilla hänen lähestyessään meitä
ahdistuksissaan ja tuskissaan. Päinvastoin, meidän on syytä muistaa Pyhän
Hengen kehotus: ”Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen
lain.”[26] Silti,
kun me katsomme kokonaiskuvaa, kun me näemme kuinka rakas Vapahtajamme on
syyttömästi kärsinyt sekä ymmärrämme sen, miksi Hän sen on tehnyt, voimme saada
todellista lohdutusta murheisiimme ja kärsimyksiimme. Paavalikin sanoo tämän
ajan kärsimyksiä katsellessaan: ”tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole
verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.”[27]
Tässä maailmassa voimme kohdata erilaista kärsimystä. Kärsimyksen syytkin
voivat olla kovin erilaisia. Osa johtuu omasta tyhmyydestämme, osa yhteiskunnan
kollektiivisesta typeryydestä, mutta siitä kärsimyksestä, jota saamme osaksemme
Kristuksen todistajina ja hyvien tekojemme tähden, sanotaan, että se ”on Jumalan
armoa.”[28] Meidät
onkin kutsuttu tekemään hyviä tekoja ja elämään pyhityksessä. Emme kuitenkaan
saa laittaa turvaamme omiin tekoihimme, vaan yksin Kristukseen. Saarnatekstimme
päättyy Pietarin sanoihin:” Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin
lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan
tykö.” (25) Jeesus Kristus on sielujemme paimen ja kaitsija. Kuulkaamme
tämän Hyvän Paimenen ääntä Jumalan sanassa siihen asti, kunnes saamme kuulla
Hänen äänensä kutsuvan meidät viimeisenä päivänä kokoontumaan Hänen eteensä ja
käymään sisälle taivaallisen Jerusalemin porteista iankaikkiseen elämään ja
iloon kaikkien pyhien ja enkeleiden kanssa!
Aamen![29]
Vikaari,
SLT, Vaasa
Jan-Erik Tiri
(teologinen
tarkistus: pastori Juhani Viitala)
www.tunnustuskirkko.fi